Ajankohtaista
Yleinen
30.08.2013
Tutkimus saunan merkityksestä suomalaisessa yrityskulttuurissa
Linkki tutkimuskyselyyn Tutkimuksen tulokset valmistuvat jouluun 2013 mennessä ja tutkimus julkaistaan vuoden 2014 aikana. Tutkimuksen julkaisee Jyväskylän Yliopisto ja se…
Yleinen
21.08.2013
Kassa- ja kahvilapalvelut saunaseuran omaan hoitoon
Johtokunta on tehnyt päätöksen Saunaseuran kassa- ja kahvilatoiminnan ottamisesta seuran omaan hoitoon. 15.9.2013 alkaen vastaavana kassan- ja kahvilanhoitajana toimii Marjut…
Yleinen
09.06.2013
MALLINNUSVIDEO UUDESTA SAUNARAKENNUKSESTA
Aleksi Katainen on valmistanut mallinnusvideon uudesta saunarakennussuunnitelmasta: Linkki mallinnusvideoon
Yleinen
07.06.2013
TOIMISTON AUKIOLO KESÄKAUDELLA
Toiminnanjohtaja Seppo Pukkilan siirryttyä viettämään ansaittua eläkettään kesäkuun alusta lukien, on toimiston rutiinien hoidossa pientä viivettä.
Yleinen
03.06.2013
LÖYLYNHENKIPALKINTO RAJAPORTIN SAUNALLE
Löylynhenki-palkinto Tampereen Rajaportin saunalle Suomen Saunaseura myöntää vuosittain Löylynhenki-tunnustuspalkinnon suomalaisen saunakulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Tänä vuonna tunnustus annetaan tamperelaiselle…