Johtokunta käsitteli tarkastusvaliokunnan raporttia. Tarkastusvaliokunta on antanut raportissaan 11 kohdan suosituslistan. Todettiin että raportissa todettiin ettei tarkastuksessa havaittu väärinkäytöksiä. Johtokunta päätti ryhtyä tarkastusraportissa esitettyihin toimenpiteisiin.
Johtokunta käsitteli myös tilintarkastajien raportin tilintarkastuksesta. Siinä esitettyjä huomioita käsiteltiin ja päätettiin kehittää niiden pohjalta toimintaa.
Johtokunta käsitteli myös saunojen 5 ja 6 välissä ollutta kytöpaloa. Korjauksesta on tehty alustava korjaussuunnitelma, ja sitä päätettiin vielä täydentää. Lisäksi johtokunta halusi varmistaa tilojen paloteknisen turvallisuuden teettämällä ylimääräisen asiantuntija–arvion. Turvallisuuden varmistamiseksi saunat 5 ja 6 pysyvät poissa käytöstä, kunnes kaikki korjaukset on tehty. Tämä kestänee todennäköisesti loppukevään sekä osan kesätaukoa.
Saunaseuran kotisivujen kehittäminen. Päätettiin valmistella kotisivujen siirto uudelle tekniselle alustalle. Samalla parannetaan kotisivujen käytettävyyttä ja selkeyttä saadun palautteen perusteella.
Käsiteltiin seuran taloudellinen tilanne ja todettiin se hyväksi. Jäsenmaksuja on vielä maksamatta vajaalta 200 henkilöltä.
Käsiteltiin eri toimikuntien kuulumiset.
Käsiteltiin jäsenkahvien kuulumiset.