Sulje

Jokaisen kuun 1. lauantai on jaettu ja jokaisen kuun 1. maanantai huoltomaanantai

Katso tarkemmat aukioloajat

Saunatalo on avoinna myös helatorstaina

-Naisten päivät ovat maanantai ja torstai

-Miesten päivät tiistai, keskiviikko, perjantai ja lauantai

-Kuukauden ensimmäinen lauantai on on jaettu lauantai

Hinnasto

Jäsen

10 €

Vieras jäsenen seurassa

20 €

Jäsenen lapsi 7-15 v.

5 €

Lapsi alle 7 v.

ilmainen

11 saunomiskerran kortti

100€

3 kk:n kortti - miehet

250 €

3 kk:n kortti - naiset

100 €

koko vuoden kortti - miehet

580 €

koko vuoden kortti - naiset

230 €

Suomen Saunaseura ry

Vaskiniementie 10, 00200 Helsinki
Kahvio/kassa 050 372 4167
(saunojen aukioloaikana)

Y-tunnus: 0116872-9

Saunaseuran tarkoitus

Suomen Saunaseura vaalii perinteisiä, kohteliaita saunomistapoja, joiden perustana on toisten saunarauhan kunnioittaminen. Seura vaalii saunakulttuuria ja pyrkii kehittämään suomalaista saunaa ja edistämään sitä koskevaa tutkimusta.

”Madekivet” saunan kiukaan sydän

Uutisarkisto

13.12.2018

Kotiseutuneuvos Timo Korkeaojan Sauna-lehdessä julkaistu artikkeli kokonaisuudessaan.

Artikkeli julkaistiin lyhennettynä Sauna-lehdessä 4/18. Lehdessä julkaistu lyhennetty versio tässä linkissä

Minun tietoni perustuvat äidin puoleiselta isoisältä perittyyn saunakulttuuriin ja sen sisältöön. Tämä isoisä, Oskari Alhoniemi, syntyi 1800-luvulla ja asui Noormarkussa. Minun ensimmäisiä muistoja savusaunasta on kiuaskivien hankinta. Kerran lapsena ollessani isoisä sanoi: ”vaihdetaan savusaunan kiukaaseen uudet kivet”. Lähdettiin kulkemaan läheisen puron rantaan ja purosta kerättiin kiviä. Kiukaaseen pantaviksi kelpaisivat madekivet. Tällainen madekivi oli märkänä mateen nahkan värinen eli mustan hohtoinen. Kun tällainen kivi löytyi, saman tien sitä nuuhkaistiin heti kosteana: kivi ei saanut haista pahalta, vaan sen piti olla hajuton. Kivessä ei siis saanut olla hajua tuottavaa rikkikiisua. Varhaisemmin kivilajeista ei ollut nykypäivänä käytettäviä tieteisiä nimiä, sen vuoksi puhuttiin madekivistä. Nykyisin madekivistä käytetään nimitystä syväkivi, diapaasi ja peridotiitti. Syväkivi tarkoittaa, että maan sisus on noussut ja jähmettynyt saman tien ja kiviaines on jäänyt ristikkäismineraaliksi, ikään kuin pirunnyrkiksi, jolloin se ei ole kerroksista, kuten kivilajit yleensä. Kun kerrostunut kivi pannaan kiukaalle, kivi ei pysy kiinteänä, vaan lämmitettäessä siitä irtoaa aina siivu kerrallaan. Soraharjukivet ovat kaikki tällaisia kerroksisia kiviä, jotka halkeilevat lämmitettäessä. Löylyä heitettäessä kuumaan kiveen pantu vesi höyrystyy. Madekivissä alkuaineet ovat useimmiten mukana, harjukivessä eivät. Madekivi on tiivis, joten siitä lähtee vain hyvin vähän mineraaleja mukaan löylyilmaan – toisin kuin harjukivistä.

Jos ei ole kivilajien tuntija, niin kiukaalle saattaa päätyä kiviä, jotka tuottavat epäpuhdasta löylyilmaa saunojille. Hyvä osoitus tästä on, jos saunottelun jälkeisenä päivänä on pää kipeä tai kärsitään hengitysvaikeuksista. Tämä ei silloin johdu vilustumisesta, vaan harjukivien löylyilmaan tuomista epäpuhtauksista.

Jos siis löylyilmaan tulee kerroksisista kivistä ilmaan epäpuhtauksia, jotka vioittavat hengitysteitä, niin seuraavana päivänä saunoja saattaa saada jopa kuumetta hengitysteiden vioittumisesta tai päänsärkyä, jotka molemmat johtuvat löylyilmaan päässeestä rikkikaasusta. Rikkikaasun aiheuttamat vaikutukset ovat havaittavissa jo seuraavana päivänä eli varsin nopeasti.

Jotkin kivilajit löylykivinä käytettäessä sen sijaan aiheuttavat pitkäaikaisvaikutuksia. Näin on esimerkiksi asbestisen kiven laita. Mikäli kiukaan täyttää asbestisilla kivillä, säännöllinen saunoja voi jo parissa viikossa tuntea löylyilman aiheuttamia pitkäaikaisvaikutuksia: saunominen asbestikivikiukaisessa saunassa aiheuttaa jo parin kerran viikkovauhdilla muutamassa viikossa vaaran saada vaikeita hengitystieongelmia. Satakunnassa vaaraa asbestikivistä ei ole, mutta Etelä-Suomessa saa olla tarkempana löylykivien valinnassa.

Pahin vaara piilee kuitenkin ns. energiakivissä, joissa on radioaktiivisia aineita (uraania). ”Kun energiakivi kuumennetaan ja nopeasti jäähdytetään löylyvedellä, lähtee siitä epäterveellistä pölyä löylyilmaan. Se tekee varmasti reiän keuhkoihin”. Tarkkana saa taaskin olla niillä alueilla, joissa on uraanilöydöksi. Satakunnassa ei ole energiakivistä suurta vaaraa.

Tässä vaiheessa tiedetään jonkin verran erään kulkijan päättäneen lopettaa saunomisen kokonaan. Tulee mieleen, että tavallinen kuluttaja luultavasti hakee kivensä rautakaupasta. Mitähän ne laatikot mahtavat sisältää? Lähialueen kivien kauppiaat tekevät jo kivien laadun suhteen melko perusteellista työtä. Kehotan kuitenkin tutkimaan kaupan kivistä rikkipitoisuuden ja pitäisi myös tutkia, että laatikossa on nimenomaan tiiviistä ristikkäismineraalista syväkiveä eikä kerroksista kiveä. Molemmat asiat on helppo havaita aistivaraisesti: haistamalla ja katsomalla.

Sama kivitieto pätee kaikissa kiukaissa: niin sisäänlämpiävissä (savusaunan), kertalämmitteisissä (vanhan ajan pönttö), kuin jatkuvalämmitteisessäkin puukiukaissa, eikä sähkökiuaskaan tee poikkeusta. Jos rikkipitoinen kivi joutuu sähkövastuksen viereen, niin vastuksen lämpötilan noustessa korkeaksi kivessä oleva rikkikaasu palaa ja palamistuotteet nousevat löylyilmaan.

Parhain saunan kiukaan kivi on moni ristikkäismineraalinen madekivi. Näissä kivissä on ihmisen toiminnoille hitunen erittäin tärkeitä olemisen ja kasvun auttajia. Hyvällä tuurilla näissä kivissä saattaa olla jopa hitunen kultahippuja löylyilman maustajana.

Löylyilman laadun suhteen tärkeää on myös löylyvesi. Usein löylyttelyn jälkeen iho punoittaa, mikä johtuu liian emäksisestä löylyvedestä. Löylyveden pH eli happamuus on parhaimmillaan sama kuin ihon pH, eli happaman puolella. Nykyisin putkistovesi on emäksistä, mikä aiheuttaa saunojille iho-ongelmia. Putkistoveden pH on noin 8, ihon pH noin 5. Tällöin lähimpänä ihon pH:ta on luonnonvesi, jonka pH on asteikolla kuuden paikkeilla.

Tässä sananlasku saunan terveellisyydestä toteutuu, kun on oikeat kivet, oikea löylyvesi, kertalämmitteinen puukiuas – ja oikeanlaiset lämmityspuut.

Savusaunassa, jossa on vanhan ajan kiuas ja kivien läpi laitetaan menemään tulet ja savut, löylyilman laatuun vaikuttaa oleellisesti myös käytetty lämmityspuu. Opein tämän jo pikkupoikana: Mummu, jonka kunniatehtävä saunan lämmitys oli, käski hakemaan pinosta leppähalkoja – ja leppähalon tärkeys – ja tunnistaminen – juurtui mieleen kantapään kautta, koska mummu kuljetti väärät halot takaisin pinoon.

Lepän sopivuus löylypuuksi on todennäköistä seurausta lepän kasvualustasta, joka tuottaa puuhun terveellisiä, miellyttävästi vaikuttavia tuoksuja. Luultavammin juuri syväkivinen maalaji on usein lepän kasvualusta, ja leppään tulee näin ollen syväkivien ainesosia… eteerisiä öljyjä lämmityspuista ei tule, jos kiuas poltetaan tarpeeksi kuumaksi. Kiukaan tulee olla kypsä eli kivien kuumat joka puolella kiuasta. Tähän ei kuitenkaan nykyaikana useinkaan päästä, ja tällöin juuri leppä on paras lämmityspuu, koska siinä eteerisiä öljyjä  ei ole.

Saunailmaan vaikuttaa myös löylyhuoneen pintamateriaali. Kun sauna tehtiin hirrestä, sauna kuumennettiin useita kertoja ennen käyttöönottoa, että saatiin terva poistumaan hirsistä. Pintamateriaalina käytettiin mieluusti juuri leppää. Muukin puu on käyttökelpoista, mutta se pitää esivalmistaa eli kiehuttaa pihkat ja tervat pois ennen käyttöönottoa.

Varsinkin savusaunat ja miksei myös muutkin saunat rakennetaan mieluusti vahvasta hirrestä, joka on jo käytössä puhdistunut. ”Jos käyttämätön kuusi- tai mäntylauta on uudessa saunassa, niin kyllä siellä silmät kirvelee ennen kuin pihka lakkaa tippumasta”.

Istuimina käytetään saunassa mieluusti huokoista puulajia: Kotimaisista puulajeista haapa on sopivin, tuontipuusta abassi on harvasolukkoinen, ilmava ja rakenteensa puolesta hyvin löylyhuoneen istuinmateriaaliksi, mutta on hoidon suhteen kotimaista haapaa vaativampi: Abassi vaatii hyvää hoitoa, koska se hapantuu helposti – niinpä abassisauna pitää aina tuulettaa ja kuivata hyvin saunomisen jälkeen. Haapa on käytössä huolettomampi, mutta ”tuppaa kippuroittemaan, kävelee alas lauteilta”. Kiinnitykset eivät tahdo pitää, koska puu vetäytyy kieroon. Varsinkin savusaunassa tämä on ongelma, kun materiaali on järeämpää. Viidestä seitsemään cm:n paksuisia lankkuja ei mikään estä kiertymästä: paksut lankut elävät omaa elämäänsä kaikista kiinnitysyrityksistä huolimatta. Hyvin niiden kanssa silti on kansa pärjännyt ikiajoista asti.

Olen huolissani saunomiskulttuurin muutoksesta. ”Mennään huonompaan päin, kun ei hyväksytä vanhaa. Saunaan tuodaan paljon sellaista, mikä ei sinne kuulu, ja paljon vanhaa ja hyvää saattaa jäädä poiskin. Myös tietämys katoaa. Löylyilma ei enää ole hyvää tekevää löylyilmaa vaan pelkkää höyrystynyttä vettä”. Jos halutaan uskoa todeksi sananlasku saunan terveyttä edistävistä vaikutuksista, niin vanhan ajan sauna on se paras.

Saunaa on aikojen saatossa käytetty varsin moninaisiin tarkoituksiin ja sillä on ollut ihmiselämän eri vaiheissa keskeinen sija. Jo aivan elämän ensi hetkistä eli elämän alullepanosta, johon saunaa on varmasti käytetty aina. Myös synnytykset on sitten hoidettu saunassa, samoin kuin lääkinnälliset toimenpiteet, mm. kuppaus ja hieronta. Sauna on luonnollisesti toiminut peseytymispaikkana ja eri paikkakunnilla on ollut erilaiset saunomistavat. Kun ihmiselämä on sitten tullut tiensä päähän, ruumispesut on suoritettu saunassa. Näin on elämä saanut alkunsa ja päättynyt elämä viimeisen palveluksensa samassa, suomalaisille lähes pyhässä paikassa.

Myös muuhun puhdistamiseen ja puhdistautumiseen saunaa on käytetty: Vanhemman väen muistissa ovat vielä täi sauna, joissa karkotettiin täitä. Sauna lämmitettiin todella kuumaksi ja siellä oltiin kauan, niin että täit putoilivat lattian rakoihin. Sodassa lomille tai kokonaan kotiin palanneet miehet pääsivät usein ensimmäiseksi

juuri täisaunaan – ja saattoi sauna olla palaaville miehille muutenkin tarpeen. Myös vaatteet löylytettiin syöpäläisten karkottamiseksi. Pikkulapsista ajettiin pois kröhäksi kutsuttua ihottumaa voitelemalla iho luonnonvoiteilla ja imeyttämällä voide sitten saunan lämmössä – ja kröhä sai kyytiä.

Saunaa on sen hygieenisyyden ja steriloivan vaikutuksen takia käytetty myös ruoka-  aineiden esikäsittelyssä, kuten viljan kuivatuksessa. Sauna tehokkaasti karkotti esimerkiksi myyräkuumeen aiheuttajat. Myös talkkunasaunat tiedetään. Varakkaammalla väellä oli talkkunan tekoon omat saunansa, joita ei muuhun käytettykään: Tavallinen kansa sen sijaan käytti talkkunan tekoon ja kaikkeen muuhunkin sitä yhtä ja samaa saunaa. Myös maltaat käsiteltiin saunassa, samoin on lihaa palvattu savusaunan kuumuudessa. Vain hitaasti ajan kanssa on kypsynyt maukas palviliha, jonka valmistuksen salat vieläkin ovat asiantuntijoiden hallussa ja palvilihaa valmistetaan Kullaalla perinteisin menetelmin joka vuosi. Kovina aikoina saunassa on kuivattu pettua ja kautta aikojen myös kalaa. Savusaunaan ei jää kalaa kuivattaessa edes kalan tuoksua. Kalapuljongin valmistus: valmiiseen puljonkiin lisättiin savusaunassa kuivattua rökästä (kiiski), se antoi siihen todella hienon aromin.

Saunat ovat lisäksi toimineet myös sekä vakituisina että tilapäisinä asuin- ja yösijoina. Tapana oli pitää saunan ovi aina auki lukoista, jolloin kuka tahansa kulkumies pääsi saunaan yöksi. Saunasta majapaikkana kerrotaan myös mm. kaikkien tuntemassa Seitsemässä veljessä. Suomen kansa lienee säilynyt näinkin runsaslukuisena juuri saunan ansiosta: Sauna on steriili paikka, siellä saavutetaan jopa leikkaussalin steriiliys ja sen vuoksi lääkinnälliset toimenpiteet on voitu suorittaa steriilisti eikä saunassa käsiteltyyn ruokaan ole jäänyt minkäänlaisia haitallisia eliöitä. ”Olisikohan meitä puoliakaan tästä väkimäärästä, ellei sauna olisi niin oleellisena osana liittynyt Suomen kansan elämään aikojen alusta asti”. Savusaunassa näet lattiaankin saadaan sellainen lämpötila, jossa pöpöt kuolevat – toisin kuin monissa nykyajan saunoissa, joissa lämmöissä ja kosteudessa monet kutsumattomat eliöt rehottavat ja aiheuttavat ongelmia.

Ei saunajuttua ilman saunatonttua. Saunatontut tietävät kaikki – kumma kyllä, vaikka oikeastaan se ei juurikaan jaa esimerkiksi savusaunassa juttusille, vaan on paremminkin aika arka – tosin vanhemmiten joskus sen verran hidas, että sen saattaa saunaan tullessa havaita juuri poistuneena: Kun saunaan tullessa avaa oven ja saunan räppänä on jäänyt edellisellä kerralla sulkematta tai tullut suljettua huonosti, ilmanpaine kiskaisee räppänän auki, ja tonttu pakenee raosta saunan katolle. Perinteisempi lymypaikka tontulla kuitenkin on alimmaisen seinähirren alla. Sieltä se tarkkailee saunomista ja saunojien käyttäytymistä. Monet pikkupojat saavat ensimmäiset oppinsa saunaetiketistä juuri tontulta: Saunassa ei huudella, ei juuri puhutakaan ja kirota taikka vihellellä ei varsinkaan. Kaikenlainen häiritsevä käytös on saunassa sopimatonta. Ja saunatontun opit menivät perille. Jos alimman seinähirren takana lymypaikka ei tarpeeksi hyvin sopinut saunojien tarkkailuun, niin

saunatonttu saattoi siirtyä tarkkailuasemiin oven yläpuolelle. Saunatonttuja lienee ollut olemassa yhtä kauan kuin saunojiakin ja yhtä kauan niitä on myös kunnioitettu. Ikää saunatontulla saattaa olla neljäsataa vuotta – vähintään. Saunatontun potenssikaan ei juuri kärsi korkeasta iästä. Johtuneeko sekin savusaunasta – maailman terveellisimmästä elinympäristöstä?