Juhannuksesta alkanut kesätauko päättyy tänään, ja saunatalo avautuu klo 13. Saunatalo on auki jäsenille ja vieraskäytännön mukaisesti vieraille 21.7.-9.8. maanantaista lauantaihin 13-21. Tämän jälkeen palaamme normaaleihin aukioloaikoihin. Myös mobiilisauna lämpenee kesätauon jälkeen. Mobiilisauna on lämmin aina maanantaista torstaihin.
Kesätauon aikana saunatalolla on tehty perinteisten kunnostustöiden lisäksi mittavia kunnostustoimia. Talon lämmönjakokeskus uusittiin ja samalla vaihdettiin rosterista valmistetut lämminvesivaraajat. Toinen mittava urakka on ollut saunatalon merenpuoleisen lappeen tiilikaton uusiminen. Molemmat saneeraukset olivat saunatalon toiminnan kannalta kriittisiä ja voimme olla iloisia siitä, että molemmat saneeraukset saatiin tehtyä kustannustehokkaasti ja nopeasti kesätauon aikana.
Kattoremontin johdosta saunatalon pihalle on edelleen joitain rakennustelineitä, mutta ne eivät vaikuta saunomiseen tai muuten toimintaan saunatalolla. Noudatathan kuitenkin yleistä varovaisuutta mikäli liikut telineiden läheisyydessä. Loputkin telineet on määrä purkaa viimeistään 28.7.
Saunatalon avautuessa olemme edelleen tukevasti kesässä, mutta se käynnistää syyskauden saunatalolla.
Alta löydätkin kootusti syyskauden aukioloajat:
21.7.-9.8. Saunatalo avoinna maanantaista lauantaihin 13.00-21.00
25.7. Lauantai, jaettu lauantai (miehet 13.00-17.00, naiset 17.30-21.00)
10.8. alkaen Saunatalo avoinna normaalisti
26.9. Lauantai, Kuutamosauna 16.00-24.00
4.10. Sunnuntai, perhesaunapäivä
31.10. Pyhäinpäivä, Saunatalo avoinna normaalisti
22.11. Sunnuntai, perhesaunapäivä
6.12. Suomen Itsenäisyyspäivä, Saunatalo kiinni
24.12. Jouluaatto, jaettu saunapäivä: naiset saunovat 10.00-13.00 ja miehet saunovat 13.30-17.00 (jouluaatto)
25.12. Joulupäivä, Saunatalo kiinni
26.12. Tapaninpäivä, Saunatalo kiinni
31.12. Uudenvuodenaatto, jaettu saunapäivä: naiset saunovat 10.00-13.00 ja miehet saunovat 13.30-17.00 (jouluaatto)
1.1. Perjantai, Saunatalo kiinni
2.1. Lauantai, Saunatalo kiinni
Suomen Saunaseuran johtokunta ja henkilökunta toivottavat kaikille hyvää alkavaa syyskautta. Muistetaan ottaa toiset saunojat huomioon ja noudatetaan kaikki omalta osaltamme saunarauhaa.
Nähdään saunatalolla,
Suomen Saunaseuran johtokunta ja seuran henkilökunta