Yleisessä saunassa on jouluaattona aivan erityinen tunnelma. Sitä voi kuvata jopa hartaaksi. Saunassa jaetaan ystäville lahjoja ja annetaan joulurauhan laskeutua.
Teksti: Ulla Ora
Helsingin kaupunkikorttelissa sijaitsevassa Kotiharjun saunassa jouluaaton tunnelma on erilainen kuin kaikki muut saunapäivät. Aaton saunavuoro alkaa kello 10 ja päättyy kello 17. Viime jouluaattona Kotiharjun saunassa kävi 550 saunojaa, mikä on noin viisi kertaa enemmän kuin normaaleina arkipäivinä.
– Aaton saunavuoro poikkeaa muista siinä, että silloin paikalle tulevat koko perheet ja usein isovanhemmatkin ovat mukana. Se on meille vuoden iloisin päivä, kertoo Kotiharjun saunan yrittäjänä 30 vuotta toiminut Risto Holopainen.
Tyypillisesti aaton saunojat tulevat lähikortteleista. Turisteja ei silloin käy, vaikka sauna on muuten erityisen suosittu turistien keskuudessa.
– Joulusauna on niin suomalainen perinne, että ulkomaalaisia ei silloin paikalla näy. Kesäisin sen sijaan on päiviä, jolloin suurin osa saunojista on ulkomaalaisia, kertoo Holopainen.
Kotiharjun puulämmitteisen saunan jouluista tunnelmaa lisäävät joulukynttilät ja vihdat. Aattona myös jokaiselle saunojalle lahjoitetaan virvoitusjuomapullo.
Kotiharjun saunassa on erikseen naisten ja miesten puoli sekä tilaussauna, joka on jouluisin niin kysytty, että se varataan jo edellisenä jouluna. Saunan erikoisuus on, että siellä voi tilata itselleen pesijän, sekä miesten että naisten puolelle, myös jouluaattoisin.
Jouluaattona meno on vauhdikasta
Juhani Lehtiranta on ollut Kotiharjun saunan vakioasiakas siitä lähtien, kun hän muutti asumaan saunan viereen kahdeksan vuotta sitten. Hän on saunonut Kotiharjun lauteilla joka jouluaatto ja muutoin neljä kertaa viikossa.
– Jouluaatto on täysin poikkeuksellinen päivä. Monet saunovat ripeästi ja siksi saunaan mahtuu tavallista enemmän ihmisiä. Kaikki mahtuvat, kun porukka tulee ja menee. Meno on kyllä vauhdikkaampaa kuin muna päivinä, kuvailee Lehtiranta.
Miesten puolella jouluaattona jokainen istuinpaikka on täynnä. Lehtirannan mukaan silloin ei heitetä löylyä niin paljon kuin normaalisti, jotta kaikilla olisi mukavaa.
– Kotiharjun sauna on poikkeuksellinen, koska siellä voi vilvoitella kadulla keskellä kaupunkia. On hieno tunnelma, kun saunojien höyry heijastuu punaisena saunan legendaarisen neonvalon alla. Minulle on suuri kunnia kuulua Kotiharjun saunan vakiosunojiin.
Joulupukit kokoontuvat joulusaunassa
Tampereen Pispalassa sijaitseva Rajaportin sauna on Suomen vanhin yleinen sauna, jossa on järjestetty joulusauna jo ennen Suomen itsenäistymistä.
Pispalan saunayhdistyksen ylläpitämässä saunassa jouluaatto on edelleen saunavuoden kohokohta.
– Jouluaattona on erityisen hyvä henki. Vakiokävijät tuovat toisilleen ja saunan henkilökunnallekin joululahjoja. Siitä on muodostunut pispalalaisille aivan erityinen perinne ennen joulun vieton siirtymistä koteihin, kertoo Rajaportin saunan isännöitsijä Ilmari Lyymä.
Hänen mukaansa Rajaportin joulusaunan erikoisuus on, että Tampereen joulupukit kokoontuvat sinne saunomaan.
Rajaportin saunassa on yksi sauna, jossa on eroteltu miesten ja naisten puolet. Joka kuukauden viimeinen torstai on sekasauna, jolloin puolilla ei ole väliä.
– Joulusaunan ydin on meillä jouluinen mieli ja ystävien tapaaminen. Perinteiden mukaan mennään tänäkin jouluaattona ja odotamme, että jono muodostuu tänäkin vuonna jo ennen klo 12, kun joulusauna avataan.
Joulurauha alkoi saunassa
Pispalassa asuvalla Merja Revolla on muistoja Rajaportin joulusaunasta peräti 40 vuoden takaa.
Repo liikuttuu kertoessaan, miten tärkeä joulusauna oli.
– Se hetki, kun olin saanut joulusiivouksen ja kaikki laatikot tehtyä, ja kotona tuoksui joululle. Silloin lähdimme ystäväporukalla saunaan ja saatoimme huokaista, että nyt voi joulun rauha alkaa.
Repo muistaa, kuinka lahjat jaettiin joulusaunan yhteydessä.
– Minulla on edelleen muistona ystävättäreltäni joulusaunassa saatu joulukoriste, jonka otan esiin joka joulu ja muistelen yhteisiä saunahetkiä.
Rajaportin joulusauna on Revon mukaan erityisesti yhteisöllinen paikka, johon kokoontuu alueen naapurusto.
– Pelkkä pyyhe ympärillä me siellä aina halailtiin ja toivoteltiin toisillemme hyvää joulua.
Joulusaunan suosio yllätti
Myös Raumalla sijaitseva Puusaun lämpiää jouluaattoisin. Vuonna 2019 perustettu Puusaun on toiminut aiemmin kunnan rantasaunana. Uudet vuokralaiset ovat luoneet avoveden äärellä sijaitsevasta saunasta houkuttelevan kohteen niin paikallisille kuin turisteille.
Jouluaaton saunavuoron suosio yllätti yrittäjän.
– Aattoisin meillä kuuluu sisäänpääsymaksuun riisipuuro sopalla sekä glögiä ja pipareita. Ensimmäisenä jouluna aattosaunan suosio yllätti niin, että meiltä loppui riisipuuro kesken ja jouduimme ajamaan lähikauppoja läpi, jotta saisimme tarpeeksi puuroa, kertoo yrittäjä Rosanna Vuorinen.
Hänen mukaansa aattona Puusaunassa vierailee noin 200 saunojaa.
Saunan suosiota kuvaa se, että Raumalle saapuu joulun alla ranskalainen risteilyalus, joka on varannut matkustajilleen saunavuoron.
Jouluaaton saunavuoro alkaa jo aamukuudelta, ja lämmittäjä aloittaa työn aamuneljältä. Joulun tunnelmaan kuuluvat joulutähdet ja kuusi.
– Aikainen herääminen ei haittaa, koska saunalla on aattoisin aina lämpöinen pöhinä päällä ja kaikki tulevat saunomaan hyväntuulisina, sanoo Vuorinen.
Puusaunan kokonaisuuteen kuuluu kaksi sekasaunaa, joissa molemmissa on erikseen suihku- ja pukeutumistilat naisille ja miehille.