1. Perjantaina 3.12. ja lauantaina 4.12. vajausta kahvion henkilökunnassa – vaikutuksia tarjoiluihin
2. Muistutus saunarauhasta
3. Aukioloajat ja loppuvuoden aukiolot
Perjantaina 3.12. ja lauantaina 4.12. vajausta kahvion henkilökunnassa – vaikutuksia tarjoiluihin
Kahvion henkilökuntaa on töissä 3.12. ja 4.12. normaalia vähemmän. Näin ollen kahvion tuotteita ei ehditä valmistamaan normaalia määrää. Tästä johtuen varsinkin illan myöhäisimpien saunojien kannattaa varautua normaalia suppeampaan valikoimaan Saunatalolla.
Syynä henkilövajaukseen on äkillinen sairastapaus. Sairastapaus ei liity koronaan.
Pahoittelemme mahdollista haittaa.
Muistutus saunarauhasta
Sauna on monelle rauhoittumisen paikka keskellä kiireistä arkea. Saunarauhan varmistamiseksi Saunaseura on asettanut niin sääntöjä kuin ohjeistuksia. Osa liittyy esimerkiksi kännykän käyttöön Saunatalolla kun taas osa kertoo miten itse saunoissa tulisi käyttäytyä, jotta saunarauha toteutuisi mahdollisimman tasapuolisesti.
Niin jäsenkyselyn kuin viimeaikaisen palautteen perusteella on syytä muistuttaa, että saunarauha koskee Saunatalolla kaikkia.
Saunarauha luodaan yhdessä toisia huomioiden. Tämä koskee muun muassa kovaäänistä käytöstä saunoissa ja kahviossa, mobiililaitteiden käyttöä saunatalolla ja muiden huomiointia löylyä luodessa. Saunatalo ei ole löylykisoja varten. Ota muut huomioon löylyä luodessasi. Kovaääninen maailmantuskan kailottaminenkin on parasta jättää kotisaunaan, jotta tuska muille olisi pienempi.
Huomioidaan siis myös muut saunojat.
Aukioloajat ja loppuvuoden aukiolot
Saunatalo on 1.12. alkaen avoinna seuraavasti:
Saunatalo on avoinna 13.00-21.00 maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin.
Saunatalo on avoinna 13.00-22.00 torstaisin ja perjantaisin.
Saunatalo on avoinna lauantaisin 12.00-21.00
Joulukuun kaikki lauantait ovat jaettuja
Miehet saunovat 12.00-16.30
Naiset saunovat 17.00-21.00
6.12. huoltomaanantai
20.-24.12. Saunatalo avoinna
24.12. avoinna 10.00-17.00 siten, että naiset saunovat 10.00-13.00 ja miehet 13.30-17.00
25.12. Saunatalo kiinni
26.12. Saunatalo kiinni
27.12-30.12. Saunatalo avoinna normaalisti koronavarauksin
31.12. Saunatalo avoinna 12.00-18.00. Miesten saunapäivä
1.1. Saunatalo kiinni
3.1. Saunatalo kiinni (huoltomaanantai)
4.1. alkaen saunatalo avoinna koronarajoitusten mukaisin rajoituksin
6.1. Loppiainen Saunatalo avoinna