Tunnemme hyvin saunatontun pienen perillisen – joulupukin apulaisena häärivän joulutontun – mutta onko tarunomainen saunatonttu meille tuttu? Saunatontun rooli oli toimia moraalin vartijana ja saunarauhan turvaajana. Fiktiiviset uskomukset saunatontun ankaruudesta ohjasivat käyttäytymään saunassa siivosti. Päänahan repiminen silmille uhkasi siivotonta saunojaa.
Teksti: Heikki K. Lyytinen
Kuvat: Anne Lius-Liimatainen
Tuskin on toista ihmisen luomaa keksintöä kuin sauna- suomalaisuuden yksi olotila-, missä yhden katon alla yhdistyvät seuraavat ihmisen olemuksen moninaisuutta ilmentävät ominaisuudet: fyysisyys, psyykkisyys, henkisyys, pyhyys, sosiaalisuus sekä vielä kaiken päälle maaginen mystisyys. Viimeksi mainittu sen enempää kuin pyhyyskään eivät ole kuitenkaan siinä määrin vallitsevaa todellisuutta kuin ennen. Tässä suhteessa sauna on ”maallistunut”, mutta tullut samalla lähemmäksi ihmistä.
Sen sijaan vanhaan saunakulttuuriin liittyi vahvasti salaperäistä taianomaisuutta ja haltijamyönteisyyttä. Saunahaltijoiden olemassaoloon uskottiin vakaasti, mikä vaikutti myös saunomiskäyttäytymiseen, eikä uskomus liittynyt vain suomalaiseen saunakulttuuriin. Tässä suhteessa esimerkiksi venäläinen ja suomalais-ugrilaisten kansojen saunakulttuuri on ollut yhtäläistä.
Venäläistä saunahaltijaa kutsuttiin nimellä bannik. Se kuvattiin raihnaiseksi mieheksi, jolla oli pitkäkyntiset ja karvaiset eläimen tassut. Bannik asusteli kiukaan takana tai lauteiden alla. Se luonnehdittiin ilkikuriseksi olennoksi, josta ei juuri ollut hyvää sanottavaa.
Jos kylpijöiden saunatavat eivät vastanneet haltijan vaatimaa saunaetikettiä, kylpijät saivat tuntea sen nahoissaan, tai nahka saattoi löytyä saunan orsilta. Bannik saattoi heittää myös punahehkuisia kiviä tai vettä kylpijän päälle. Haltija valvoi löylyn laatua. Jos se ei vastannut odotuksia, se saattoi muuttaa löylyn kuolettavaksi kaasuksi.
Venäjän saunakulttuurissa tunnettiin myös yksisilmäinen naispuolinen haltija bannaja babushka tai baennitsa. Se muistutti yksisilmäisyydessään suomalaista saunahaltijaa. Haltijan kanssa kannatti olla hyvissä väleissä ja saunassa käyttäytyä siivosti.
Saunan isännälle vietiin lahja uuteen saunaan tultaessa ja saunaan astuttaessa silmät suljettiin ja lähtiessä kiitettiin siitä, että oli saatu saunoa rauhassa.
Saunatonttu – ankara saunakäyttäytymisen vartija
Bannikin luonnehdinta sopii hyvin myös suomalaiselle saunahaltijalle. Suomalainen saunanhaltija asui kiukaan ravissa. Se oli musta, litteä ja yksisilmäinen olento – saunatonttu. Ikiaikaisen käsityksen mukaan saunahaltija oli ensimmäinen paikalle haudattu vainaja tai ensimmäinen savukiukaan sytyttäjä. Se suojeli saunaa, vartioi alueensa luontoa ja rauhaa sekä valvoi saunojien edesottamuksia. Huonosta saunakäyttäytymisestä saattoi seurata selkäsauna, jonka antoi vanhan akan hahmossa kiukustunut saunanhaltija.
Aleksis Kiven ilmeikäs kuvaus saunanhaltijan ilkikurisuudesta Seitsemässä veljeksessä Simeonin ja Juhanin vuoropuheluna löylyn tuoksinassa kertoo:
Simeoni. Mutta muistelkaamme, että on lauvantai-ilta.
Juhani. Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. Hirvittävä tapaus!
Simeoni. Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa, vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. Käytiinpä häntä etsimään; mutta mitä löydettiin hänestä. Ainoastaan nahka orressa. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty, olivatpa siinä hiukset, silmät ja korvat, suu ja vielä kynnetkin jäljellä.
Aleksis Kiven kuvaus on varoitustarina ja sellaisena käyttäytymisarvojen määrittäjä. Haltija suuttui jos ei käyttäydytty siivosti. Siksi saunatontuille varattiin saunomisvälineitä, ruokaa ja saunaolutta sekä erityisesti viimeiset löylyt. Jälkilöylythän olivat makoisimmat.
Saunassa kaikessa rauhassa
Saunomiseen liittyi saunahaltijoiden turvaama saunarauha. Se velvoitti saunojan omaksumaan rauhallisen ja pidättyvän käytöstavan. Saunassa ei ollut soveliasta riidellä, remuta eikä kiroilla, ei viheltää, ei sylkeä, ei isolla äänellä hoilottaa eikä mainita Jumalan nimeä. Ja jos suusta ei saanut päästellä mitä tahansa, kehon sanattomatkaan päästöt eivät olleet luvallisia.
Lauteilla siis vaiettiin, ja ajatukset punottiin sanoiksi vasta vilvoitteluvaiheessa. Yösauna ja kohtuuttomat löylyt eivät myöskään kuuluneet asiaan. Siitä saunatontin haltija (Vrt. ruotsin tomtegubbe) eli saunatonttu piti huolen. Tonttu ja tontti ovat siis kielisukulaisia.
Mikael Agricola toteaa tontun tehtävästä Dauidin Psalttarin esipuheessa: Tontu honen menon hallitzi quin Piru monda villitsi. Jos talon väki ei pysynyt tässä suhteessa ryhdissä, seuraukset siitä olivat hyvin vakavat tai jopa kohtalokkaat. Saunassa siis kaikessa rauhassa.
Joulusaunan ja saunatontun yhteenkuuluvuus
Suomalaisessa saunakulttuurissa eritysesti joulusauna ja saunahaltija ovat kuuluneet yhteen. Martti Haavio kirjassaan Suomalaiset kodinhaltijat kertoo:
Jouluaattoiltana jätettiin saunan ovi auki, vettä astioihin, vihdat haudottuina ja löylyä kiukaaseen. (…) Jouluaattona, kun ihmiset olivat kylpeneet, lyötiin löylyä saunaan, että haltijat saivat kylpeä, ettei niiden tarvinnut kylmässä värjötellä. (…) Hämärissä piti sauna olla tyhjä siksi, että haltiat pääsivät sinne pitämään kokoustansa. Talonväki sai sitten käydä tekemään taikoja ja kaikki silloin tehdyt taiat onnistuivat, jos ei haltijoita käyty häiritsemässä.
Tänään ei enää jätetä saunavuoroa saunatontulle, yösaunomista ei myöskään karteta – sähkön hintakin sitä pikemminkin suosii -, ei jätetä saunavihtaa ja -olutta saunatontulle tervehtimisestä ja kiittelystä puhumattakaan. Muistona saunatontusta saattaa kuitenkin olla ”vuolukivitonttu” kiukaalla tai saunan ikkunalla menneisyyden jäänteenä.
Saunatontun jälkeläisenä elää toki elinvoimaisesti edelleen joulutonttu, joka on perinyt tulenhaltija-aatteen punaisen myssyn ja puvun. Saunarauhaa pidetään tänäänkin hyveenä. Sauna on rauhoittumisen ja itsetutkiskelun paikka, jossa kohottunut mieli irtoaa arjesta ja etiketeistä ja jossa voi kokea pyhyyden tunteen. Näin Joulukin alkaa saunasta kuten saunahaltija-aikaan.
Lähteet
Haavio, Martti, 1942: Suomalaiset kodinhaltijat. Porvoo, WSOY.
Kailo, Kaarina, 2021: Pohjolan mytologia: Saunan maa-ilma, haltijat ja jumalattaret. Helsinki, Grano.
Kailo, Kaarina, 2022: Sauna, naiseus ja elämänkaari. Perinnekulttuurin paluu. Helsinki, Basam Books Oy.
Lyytinen, Heikki K., 2021: Terve Löyly. Maailman hikoilu- ja kylpykulttuureista savusaunan saloihin. Jyväskylä, Kustannus Linna.
