[In Memoriam: Martti Ahtisaari 1937 – 2023]
Useilla mantereilla saunonut, edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari ei käyttänyt saunaa riitapukarien löylyttämiseen tai diplomatiaan siihen malliin kuin mitä esimerkiksi toinen saunapresidentti Urho Kekkonen teki.
Teksti ja kuvat: Rauli Virtanen
Saunassa Ahtisaari halusi olla ihan tavallinen kylpijä, yksityishenkilönä yksi muista tutuista ja tuntemattomista löylyn ottajista, ilman puolivirallistakaan agendaa jonkun asian ajamiseksi.
Hän teki selvän pesäeron raskaidenkin työviikkojen ja saunarauhan välillä – saunaan ei tuotu töitä.
Koska hän kuitenkin oli sosiaalinen karjalainen, ei hän vetäytynyt omaan yksityissaunaansa vaan hän rakasti kirjavia saunaporukoita 1970-luvun New Yorkista aina Lauttasaaren Saunaseuraan, missä otimme makeat löylyt lokakuussa 2008 heti Nobelin rauhanpalkintoilmoitusta seuranneena päivänä.
Joskus Ahtisaari tuntui olleen jopa helpottunut siitä, ettei häntä saunassa tunnistettu.
Nobel-saunan lisäksi juhlasaunoista on mieleeni jäänyt hetki vuodelta 1989, jolloin saunoimme Namibiassa Ahtisaaren valvomien vaalien onnistumista.
”Kyllä nämä löylyt nyt maistuvat entistäkin makeammilta”, hän totesi suomalaisten rauhanturvaajien vartioiman Ahtisaarten Windhoekin asunnon pihasaunassa.
Vuonna 1978 tämän kirjoittajalla oli ilo ja onni tutustua ”Maraan”, kuten me hänen ystävänsä tuolloin kutsuimme tuota nuorta nelikymppistä YK:n virkamiestä, josta useimmat suomalaiset eivät olleet koskaan kuulleetkaan.
Asuimme New Yorkin Manhattanilla runsaan kilometrin näköetäisyydellä. Jo ensimmäisen haastattelun yhteydessä Ahtisaari mainitsi paikasta, missä hän ja hänen ystäväpiirinsä kokoontuvat lauantaisin puhumaan ihan jostain muusta kuin YK:sta ja maailmanpolitiikasta.
YK:n värväämä Ahtisaaren Namibia-operaation turvamies, Kiinassa syntynyt venäläinen Viktor, oli kuullut Ahtisaaren pitävän saunomisesta ja niinpä hän kutsui suomalaisen testaamaan itäisen 10. kadun venäläissaunaa. Ahtisaari tykästyi oitis tuohon vuonna 1892 perustettuun Russian and Turkish Baths, 10th Street —laitokseen ja kutsui ystäviään ja työtovereitaan mukaan pian perinteisiksi tulleisiin lauantailöylyihin.
Koska Manhattanin harvat yleiset saunat eivät olleet kovin suosittuja, eikä tuo parhaat päivänsä nähnyt venäläinen sauna olisi läpäissyt terveys- ja turvallisuustarkastusta, se sai hienoimmat piirit kääntymään takaisin etuovella.
Ahtisaaren kantaporukka olikin etupäässä samanhenkistä suomalaisporukkaa, diplomaatteja, joille sauna ei ole cocktail-tilaisuus. Tuosta joukosta muistan edesmenneet suurlähettiläät Tauno Kääriän, Ilkka Ruson ja Kari-Veikko Salosen. Mukana olivat myös Ahtisaaren naapurissa asunut suurlähettiläs Ilkka Ristimäki sekä Iiro Tainio. Lähes kaikki edellä mainitut olivat jo Ahtisaaren ystäviä Afrikan komennuksilta.
Toki sen verran puhuimme politiikkaa ja kiusasimme Maraa, että nimitimme hänet ”Namibian varakuninkaaksi” ja kun pääsihteeri Kurt Waldheimin kausi alkoi päättyä, olimme täysin mukana amerikkalaismediassakin olleissa spekuloinneissa, joiden mukaan Ahtisaari oli vahva ehdokas seuraavaksi YK:n pääsihteeriksi.
Myöhemmin Karjalan evakko Ahtisaari kertoi olleensa kiinnostunut YK:n pakolaiskomissaarin virasta, mutta nimitykset ja aikataulut eivät olleet sopivassa janassa.
Kun Ahtisaaren kotikaupungista Oulusta sitten tuli merkittävin ilmoitus vetää Ahtisaari mukaan presidenttikisaan, löimme lisää löylyä, emme kiukaalle, vaan siihen venäläissaunan mahtavaan uuniin. Saunan ovi lennähti auki aina kun uuniin heitti ämpärillisen vettä!
Lue myös: Martti Ahtisaari oli Suomen Saunaseuran kunniajäsen
Ahtisaari ei ollut hienostelija
Ystäväni Kari Huhta kuvasi yli 30 vuotta sitten New Yorkissa käydessään varsin osuvasti löylyhuonetta näin: ”Ensin hankitaan 11 tonnia kiviä, jotka muurataan suunnattoman uunin sisään. Öisin ne lämmitetään hehkuviksi. Päivällä kylvetään ja yöllä taas lämmitetään. Lauteet ovat korkeita betoniportaita ja puuta on vain istuinalustana… ja platza-pesussa helvetin esihuoneen vaikutelma paranee entisestään, kun jotakuta pestään tammenlehvillä ylimmällä lauteella.”
Venäläinen sauna oli todella kuuma alimmallakin lauteella. Asiaan kuului se, että saunoja kaatoi hädän hetkellä niskaansa ämpärillisen jääkylmää vettä.
Ahtisaari istui usein kanssamme toisella lauteella. Jos sisään tuli joku yltiöpäinen löylynheittokilpailija, hän sai osakseen ansaitsemansa paheksuvat katseet. Tuossa saunassa vietimme usein aikaa nelisen tuntiakin. Saunatilassa oli myös kerrossängyt nokosia varten.
Keittiössä ruokapuolta hoitanut rääväsuinen Jake oli pelastunut Auschwitzista ja saunan vakioporukkaa koostuikin paljolti Itä-Euroopan juutalaisista ja emigranteista, jotka halusivat vaalia saunaperinnettä. Porukkaan hyväksytty Ahtisaari kuunteli rentoutuneena kuinka natseja ja kommunismia paenneet, keskitysleirien tatuointeja kantavat ikämiehet parjasivat Afganistaniin vuonna 1979 tunkeutunutta Neuvostoliitto ja myös YK:ta.
Saunan keittiö tarjosi perunat, suolakurkut, sillit, smetanat ja oluet. Koska Itä-Euroopan siirtolaisten herkkukaupat olivat kuitenkin vain parin sadan metrin päässä 1. Avenuella, joko Ahtisaari itse tai joku meistä toi saunalle usein parasta puolalaista kokolihamakkaraa. Ahtisaari oli makkaran ystävä. Hän ei ollut hienostelija ja ilmoittikin ujostelematta lempiruuakseen spaghetti carbonaran, makkaran lisäksi.
Rauhan nobelistin muotokuva saunan seinällä muistuttaa Ahtisaaren pitkistä New Yorkin vuosista, jatkuihan YK:n ja hänen Namibia-vääntö yli vuosikymmenen ajan.
1980-luvulla Suomessa käydessäni sain joskus kunniatehtäväkseni lämmittää saunan suoraan lentokentältä Suomeen saapuvalle ystävälle. Paikkana oli Eevan, Markon ja Martin kesämökki Karjalohjalla. Perheen ollessa ulkomailla sekin sauna oli hieman ikääntynyt, ja niinpä joku keksi siihen hätään ”pelastetaan Ahtisaarten sauna”-projektin.
