Suomen Saunaseura ry on vuonna 1937 perustettu aatteellinen yhdistys. Suomen Saunaseura vaalii perinteisiä, kohteliaita saunomistapoja, joiden perustana on toisten saunarauhan kunnioittaminen. Suomen Saunaseura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Sauna-lehteä. Lehden laajuus on keskimäärin 80 sivua, josta noin kolmannes on ilmoituksia. Nykyisen päätoimittajan jättäessä tehtävän etsimme lehdelle uutta päätoimittajaa. Sauna-lehden päätoimittajan tehtävänä on vastata lehden sisällöntuotannosta kokonaisvaltaisesti kirjoittaen myös itse osan lehden artikkeleista. Päätoimittaja valmistaa lehden aineiston taittoon ja toimii kiinteässä yhteistyössä sekä lehden AD:n että seuran toiminnanjohtajan kanssa. Hän ideoi, suunnittelee ja kehittää lehteä yhdessä toimitusneuvoston kanssa. Edellytämme päätoimittajalta vahvaa journalistista ammattitaitoa ja näkemystä, kokemusta vastaavista tehtävistä, hyvää yhteistyökykyä, reipasta otetta sekä kiinnostusta saunakulttuuriin ja sen eri ilmiöihin. Päätoimittajalta toivotaan myös tietoteknisiä valmiuksia sekä kykyä ottaa osaa Sauna-lehden digitaalisen näkyvyyden lisäämiseen ja kehityksen ideointiin. Päätoimittaja ei ole työsuhteessa Saunaseuraan, vaan toimii palkkioperusteisesti. Työtä voi tehdä etänä. Saunaseura ei tarjoa ensisijaisesti toimitiloja päätoimittajalle. Pyydämme hakemukset palkkatoiveineen 6.1. mennessä joko sähköpostilla hakemukset@sauna.vanhat.fi tai kirjeitse Suomen Saunaseura, Vaskiniementie 10, 00200 Helsinki. Lisätietoja antaa Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi (janne.koskenniemi (a) sauna.vanhat.fi, 0503718178 arkisin kello 11.00-13.00 ei tavoitettavissa 18.12.-5.1.) |
Sauna-lehti hakee päätoimittajaa
Uutisarkisto
09.12.2020