Joskus on mentävä kauas, jotta näkisi lähelle. Kuluneena syksynä vietin aikaa retriittissä La Huasteca –luonnonpuistossa Meksikon Sierra Madre –vuorilla. Ohjelmaan kuului totta kai seremoniallinen kylpeminen temascalissa, eli paikallisessa alkuperäiskansojen hikimajassa.
Toimintatapa on sama kuin muinaisessa maakuoppasaunassa. Punahehkuisilla murkuloilla lämmitetään matala, kehän muotoinen kupolikattoinen savimaja. Pimeässä hikoillaan pitkään ja kuumilta kiviltä loihditaan parantavaa löylyä.
Siellä ei kuitenkaan istuta hiljaa ja tuijoteta kiuasta. Shamaani pitää huolen siitä, että rituaali etenee, rumpu paukkuu ja että esipolvet ja alkuvoimat kanavoituvat tilaan ja tajuntaan. Kokemus on silti yhteneväisen pyhä ja meditatiivinen, keinot ovat vain eri kuin suomalaisen saunan lauteilla.
Suomalainen saunan ehkä omintakeisin piirre on sen kamelointtimainen mukautuvuus. Siinä missä temascal, roomalainen laconicum, japanilainen mushi-buro ja monet muut ovat historiallisia hikikylpyjä, sauna muuttui maailman mukana. Nomadien maakuoppasaunoista tuli maanviljelijöiden savusaunoja. Teollistuminen ja kaupungistuminen toi yleiset saunat. Sota-aika löi läpi jatkuvalämmitteiset puukiukaat, kuten Lassi A. Liikkanen on osoittanut.
Viimeistään huoneistokohtaiset sähkösaunat mahdollistivat huolettoman löylyttelyn missä vain, vaikka kerrostaloyksiössä.
Onko saunomisen arkipäiväistyminen mennyt liian pitkälle? Energia-, terveys- ja ilmastokriisit luovat nyt painetta. Keski-Euroopan saunatoimijat kärsivät jo. Edellisessä kolumnissa Kimmo Helistö kertoi Sauna Arlan tragedian – kuinka yleisestä saunasta tuli uhri.
Seuraava vääntö tulee pienhiukkaspäästöistä, mutta eiköhän suomalainen insinööri hoida ne kuntoon.
Saunateknologia siis mukautuu, mutta mitä tapahtuu saunatavoille? Olen muodostanut teoriaa, että saunomisessa on kyse kahdesta konseptista: tilasta ja tavoista. Ensimmäinen koskee ympäristöä ja rakennettua tilaa. Olkoon se vaikka teknologiakielellä platform. Toinen koskee saunomista jaettuna kulttuurina, tapoina, rituaaleina – olkoon se sitten humanistikielellä praktiikka.
Nimenomaan saunaväen kannattama praktiikka kiireettömästä kylpemisestä ja löylyistä nauttimisesta on nyt kyseenalaistettu. Motivan Astetta alemmas -kampanja on kehottanut ”saunomaan ripeästi”. Merkittävä suomalainen saunayritys on juuri ohjeistanut, että “15 minuuttia saunassa riittää” terveyshyötyjen ulosmittaamiseen (ai siksikö saunomme?).
Tekeekö moraalipaniikki pikasaunomisesta normin? Johtaako kiireetön saunominen syyllisyydentuntoon? Viekö kalteva pinta löylyn kaipuun samaan maineviemäriin kuin Finnairin pisteet? Tiedostavan väen lentohäpeän ymmärrän ja sitä koen. Saunahäpeä tai bastuskam ei saa kuitenkaan trendata sosiaalisessa mediassa.
Mitä tapahtuu saunalle seuraavassa teknologis-yhteiskunnallisessa murroksessa? Se riippuu siitä, mikä tulevaisuusskenaario toteutuu. Romahduksen koittaessa voidaan aina palata vaikka maakuoppasaunoihin, mutta olkaamme optimistisempia. Hiilineutraalissa yhteiskunnassa löylyttely on ehkä vähemmän arkipäiväinen ja yksilökeskeinen, mutta sitäkin syvällisempi, pyhempi ja meditatiivisempi, kenties jaettu, sosiaalinen kokemus. Saunaseuran tapaan.
Saunakulttuurin vaaliminen murroksesta toiseen on meidän löylyn lumon ja kiukaan kutsun kuulleiden suuri tehtävä. Suomen Saunaseura on sitä nyt vaalinut 85 vuotta. Jatketaan ainakin toinen mokoma. Sillä suomalaista ei saunasta erota edes maailmanloppu, eikä shamaanirumpu hiljene hikimajassa.
Mika Meskanen
Kirjoittaja on Saunaseuran jäsen ja Lontoossa asuva kansainvälisen saunakulttuurin asiantuntija.