Väinö Linna:
Vanha hyvä ja uusi parempi sauna
Kaikki asiat olivat ennen paljon paremmin kuin nyt, tai sitten ne tulevat tulevaisuudessa sitä olemaan. Nykyään ne ovat aivan rempallaan, sen tietävät kaikki aivan hyvin. Mikä heidät on sellaiseen jamaan saanutkin, siitä ei paholainenkaan saa selkoa, niin viisas mies kuin onkin, mutta päin sellaista ne vain ovat.
Ihmisillä on eräs onnellinen kyky, nimittäin kyky runoilla. On aivan väärä käsitys jos luullaan, että se on vain valittujen etuoikeus. Tätä runoilua suorittaa jokainen ihminen, ja ominaista tälle runoilulle on se, että se näkee asiat hieman toisessa valossa kuin ne ovat, ja melkein aina vähän todellisuutta parempina. Tuosta runoilusta sekin johtuu että asiat olivat ennen paremmin kuin nyt. Etäisyys luo kauniin autereen näkökenttään ja niin on runo valmis.
Eräs tällainen runoilun kohde on vanha suomalainen sauna. Haikein mielin nähdään saunan modernisoituvan ja kadottavan vanhan runollisen sävynsä. Sauna ei enää ole se sauna, joka se oli ennen, silloin kun siellä keitettiin viinaa, tehtiin maltaita ja talkkunoita sekä synnytettiin lapsia maailmaan. Ja löyly siellä oli vallan jotakin erinomaista, niin ettei tähän maailman aikaan oikein enää tiedetäkään mitä sauna on.
Mutta on sillä mitalilla toinenkin puoli, ja hyvin nokinen ja musta puoli onkin. Voidaan kokemuksesta kertoilla jos tahdotaan. Vähän siitäkin kuinka landeella saunassa käytiin, oikein historiallisessa saunassa, joka kaupunkilaiselle saattaa olla outo, mutta senpä vuoksi, senpä vuoksi juuri, vähän kansatieteellistä valistusta.
Ei ollut töllin väellä saunaa. Oli kyllä joskus ollut, mutta sattuneesta syystä siitä oli tehty navetta. Tuo sattunut syy oli katkeamaisillaan oleva navetan välikaton niska, eikä siihen tarvittu paljoakaan ajattelemista, kun oivallettiin että sen katkeamista seuraa automaattisesti lehmän selkärangan katkeaminen. Hyvähän löyly on, mutta maito oli olevinaan jotenkin tärkeämpää, joten kiuas pihalle ja lehmä saunaan. Kyllähän sitä laittamistakin töllin omistajalle puhuttiin, mutta hänpä sen saunaidean keksikin, hänellä kun oli sitä rakennusta vähän enemmänkin, niin ettei sen yhden röttelön korjaaminen mitään edustanut. Ja kun hänellä oli useampia saunoja, yksi yhteinenkin ison talon väelle, ja sinne sitä sitten sopi mennä myös mainitun töllin väen. Tästä syystä tähän saunajuttuun tuli vähän sitä polkuakin, tie kun oli kaita ja hieman pitkä, ja varsinkin syksyisin kaiken lisäksi pimeä.
Poikanuijatkin kävivät ”miesten aikaan” ja se aika oli tuossa ”ehtoon esillä”, kun joesta nouseva sumu jo alkoi sekaantua alkavaan pimeyteen. Maisemakuvaus tähän ei kuulu, mutta sanottakoon vain että hämärtyvä myöhäissyksyn maisema se oli, hiljainen, kostea ja harmaa. Polkua pitkin mentiin. Ruohopaikoissa tirisi maa jalkojen alla kosteutensa yltäkylläisyyttä, ja välillä litisi kura. Jonkun matkaa saunan edessä oli polulle aseteltu vanhoja tiilikiviä, jotka hiljalleen rapautuivat loan sekaan ja niitä myöten hyppimällä selvitettiin viimeinen taival ja saunassa oltiin.
Pukuhuoneena oli hataraseinäinen pränni. Muuta valoa ei ollut kuin se mikä hohteli padan alta, ja sen sekä tuntoaistin yhteisin edellytyksin pukeutumishommat sitten suoritettiin, samoin kuin riisuutuminenkin. Itse saunan puolella oli valo, vanha öljytuiju, jonka ponnistelut ulottuivat noin metrin säteelle, ja siihen ne nukahtivat. Kaikenikäistä miehenpuolta siellä sitten oli ja mukaan mentiin. Lavoa ympäröivien penkkien lisäksi oli jakkaroita, useimmat tietenkin sopivasti halkeimessa, joten varomaton istuja sai ensi töikseen kiljaista, mikäli ei ollut niin varttunut että uskalsi kirota. Tässä saunassa ei kylvetty, siellä vihrottiin tai vihlottiin. Kylpemistä siellä oli yritellyt eräs kauppapuksun arvoon kiivennyt alustalaisen vesa, mutta tällä seurakunnalla oli sentään sen verran sisäistä ryhtiä, että se ivallaan nujersi mokoman yrittelyn. Pois makua loukkaavat hienostelut, vain aidossa sävyssä on kulttuuria, olkoon taso mikä tahansa.
Löylykilpailuakin tässä saunassa oli aikaisemmin harrasteltu, mutta sen oli lopettanut eräs toinen tämän joukon piiristä lähtenyt vesa. Ei hän ollut muuta kuin souvari, maailmanmies, ei oikeastaan siinä mielessä kuin gentlemanni, vaan pikemminkin siinä mielessä kuin reissumies on maailmanmies. Poikkesi kotimökille ja tuli saunaan. Vieraalle vakuuteltiin kiukaasta miehen tarve löytyvän, mutta kamppailu päättyi siihen että muut tulivat alas ja souvari kiipesi kuivaus-parveen pyytäen pari kipollista lisää. Olihan niitä puolustusmutinoita. Pojalla oli jo lapsena ollut pirultariivattu luonto ja iho anturanahkaa. Se tiedettiin siitä, ettei siihen vaikuttanut vyöhihnakaan yhtään mitään. Mutta ei tämän jälkeen oikein kukaan kehdannut löylynotossa isotella.
Kyllähän siellä vihdoilla huidottiin ja johonkin osattiinkin, enimmäkseen naapuriin, mutta kun naapuri osasi takaisin, niin ei siinä mitään hävinnyt. Lavolla myös pestiin, sillä lattialla palelsi veto jalkoja. Haparoitiin saippuaa joka liukkaasti pakeni sormien edellä ja putosi lavon alle, mätänevien vihtojen ja mullan sekaan. Likavesi-kylvyn hinnalla se sieltä pelastettiin ja pesu jatkui. Kuinka puhtaaksi siinä tultiin, sitä ei muista, mutta eihän se peseminen muutenkaan kuulu sen ikäkauden harrastuksiin.
Prännissä sitten puettiin. Hytistiin vilusta ja vedettiin paitaa märkään ihoon. Kuinka päin se tuli ylle, se asia selvisi vasta kotona paremmassa valaistuksessa, mutta hyvä kunhan tuli jotenkin. Pesänloisteen tarvitsi vanha navettamies yksinään, sillä hänen pukeutumisensa oli vähän monimutkaisempaa kuin toisten. Nauramaankin sille pyrittiin, vaikka hän todellisuudessa oli rationalisoinut pukujuttunsa loistavasti. Koska hänelläkin oli arki ja pyhähousut erikseen, vaihtoi hänkin sunnuntaiksi paremmat ylleen. Mutta talvisaikaan hän kylmän tähden piti niitä molempia yhtä aikaa yllään. Pyhähousut olivat arkipäivinä arkihousujen alla ja sunnuntaisin päinvastoin. Vaihtamisen hän suoritti saunassa siten, että tunki puukepakolla arkihousut pyhähousujen sisään, ja siinä sivussa hän saattoi haastella saunasta, joka hänenkin mielestään oli ennen paljon parempi:
– Meinaan. Toi sauna-asia on semmonen asia, ettei sen päälle tahdota nykymaailmassa enää oikein mitään ymmärtää. Ja noi korsteinisaunat on vallan olemattomia.
Ei väitetty vastaan. Kokoiltiin nyytit kasaan ja lähdettiin haparoimaan pimeätä polkua, kotiin päin. Liukasteltiin, kiroiltiinkin kun yksin ollessa uskallettiin, ja jälkihartaudesta ei ollut tietoakaan. Pudottiin vielä kapealta laudalta Isoon-ojaan, ja kun viimein seistiin kodin kynttilöiden loisteessa, kiinnittyi saunamieheen ankara silmäpari:
– Mutta herranjestas poika. Missäs sinä olet rypönyt. Yltympäri noessa ja kurassa. Missä sinä olet itses tahrinut?
Ja siihen vastattiin että: – Saunassa.
Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, sinne iankaikkisuuteen, taikka mihin ne menevät. Kai se vanha saunakin on jo hajotettu, ja joutaa kyllä. Ei siinä mitään romantiikkaa ollut. Viinaa siellä ei ollut keitetty koskaan, ei myöskään tehty maltaita eikä talkkunoita. Ei ollut synnytetty lapsiakaan, mutta sen sijaan siellä oli kyllä valaehtoisten todistusten mukaan sellainen hankittu. Se on kihlakunnanoikeudessa näytetty toteen, joten semmoinen romattinen yrtti sen noen keskellä on kukkinut.
Sitä vastoin on rakennettu paljon uusia saunoja. Eräs sellainen muun muassa Amurinlinnaan. Ja noin ikään vastakohtien vuoksi kerrottakoon hieman siitäkin. Ei sinne pimeässä menty. Nöyrästi kumartuivat kaarilamput valonnäyttöön, ja kun perille päästiin, niin mattoa pitkin loppua matkaa käveltiin. Avain annettiin ja valkea liina. Avain oli pukukaappia varten, ja liinan sai panna saunassa takapuolensa alle. Onhan sitä herrat syöneet ryysyt rinnoilla tai polvillaan, mutta nyt pistää työmieskin sellaisen saunassa alleen. Ja jalopuisilla lauteilla sitä otettiin se niin sanottu kuiva löyly. Mittarikin oli seinällä, niin että kukin sai tarkkailla minkä asteinen nahka hänellä oli. Täällä sopi hiljetä siihen äänettömyyteen joka oikeaan löylynottoon kuuluu. Siinä vaiheessa ihminen voi saunasta löytää sen runollisenkin puolen. Yleensä sitä kaikki tulevatkin vähän niin kuin sielukkaiksi. Silmiin ilmestyy tuollainen sisäänpäin kääntynyt katse, joka aina kertoo, että ihmisellä on itsessäänkin jotakin jonka kanssa voi seurustella. Vietetään sen seurassa pieni ajatukseton hartaushetki ja hyvä on olla. Sanotaanhan, että ihminen tulee saunassa noin niin kuin paremmaksi mieleltäänkin. Kenties hiki tuo tullessaan piruja pois sisältä. Sietäisi tutkia asiaa.
Ei tässä Amurinlinnan saunassa sirkkoja eikä haltioita ole, joiden kai siihen hyvään saunaan pitäisi kuulua, mutta riittää kun on hyvä löyly. Ja sen kuivan löylyn jälkeen mentiin siihen märkään löylyyn, jossa tulee ruumiin vuoro saada osansa. Sitä liinaa ja avainta kuljetettiin läpi kaikkien vaiheiden. Kun sitä saunaa rakennettiin, niin monet sanoivat toisilleen näin ikään: – Sinne tulee erikseen kuiva löyly ja märkä löyly ja pesusuihkut ja kaikki.
Ja kaikki siellä oli. Oli pesusuihkutkin, jotka merkitsevät saunakulttuurissa sellaista parannusta, ettei enää tarvitse pestä toista ruumiinosaa siinä vedessä jossa toista on pesty. Haja-mieliselle saattaa sattua ikävyyksiä, ellei muista tarkkaan mistä päästä on aloittanut.
Ja kun sitten pukuhuoneessa istuskeltiin, niin ajatus tapaili pitkiä perspektiivejä noissa sauna-asioissa. Hyvä mies se oli joka ensimmäiseksi keksi kuumentaa kiven ja heittää vettä sen päälle. Sieltä se on tullut kaukaa saunakin, muuttunut on sekin, mutta paremmaksi.
Tarkoitus oli… Jaa niin. Mikäs se nyt olikaan? Aivan niin, piti mustata vanhaa saunaa ja valaista uutta. Tarpeetonta tietysti, koska vanha sauna on ilman muuta musta noesta ja uusi valkea puhtauttaan, mutta kun tulin kirjoittaneeksi… niin. Mutta kyllä uusi parempi on, ja mitä erikseen finlaysonilaisiin tulee, niin heillä on tilaisuus se itse todeta, joten jättäkäämme tämä, sillä mitäs sanoista, sauna se on joka itse puhuu.